Mikä on hyvää ja pahaa? Mitkä ovat hyvän ja pahan arvot? Mitä ovat arvot? Onko arvoja olemassa? Pitkien pohdintojen tuloksena olen tullut siihen tulokseen, ettei arvoja ole olemassa. Mistä tiedän tämän? Oletetaan esimerkiksi lause: "Tappaminen on pahaa ja väärin." Mikä tässä lauseessa on konkreettisesti itse arvo, vai koostuuko lause itse asiassa useista arvoista? Arvo voidaan määritellä hyväksi ja tavoiteltavaksi asiaksi. Tällä logiikalla se, etteivät ihmiset tappaisi toisiaan, olisi tavoittelemisen arvoinen yhteiskunnallinen tila.

Minä lähtisin kritisoimaan lausetta siten, että on kielellisellä tasolla epäselvää, voidaanko kyseisen lauseen jokaista sanaa, useamman sanan muodostamaa osaa tai pelkästään sen yksittäisiä kirjaimia pitää arvoina. Joudunhan näet sen sanoessani olettamaan, että sen joka ainut osa (kuten jokainen sana) on tavoittelemisen arvoinen kokonaisuuden ymmärtämiseksi. En voi muun muassa poistaa yhtä sanaa lauseen keskeltä, sillä silloin ei kukaan ymmärtäisi sitä: "Tappaminen on ____ ja väärin."

Voidaanko sitten sanoa, että arvoilla olisi objektiivinen perusta todellisuudessa? Väitän, että ei ole, koska arvot vaikuttaisivat olevan kielen osa. Vai ovatko sittenkään? Tästä lähtökohdasta voidaan kysyä, onko se, että käytän sanaa tappaminen lauseessani hyvä arvo, vai onko se hyvä arvo, että näen tappamisen käyttämisen hyvänä arvona, vai onko se hyvä arvo, että näen tappamisen käyttämisen hyvänä arvona tappamisen käyttämisen hyvään arvoon (ja niin edelleen). Tätä jatkettaessa äärettömiin, saamme aikaiseksi pirun paljon välinearvoja, eikä moisesta perunamuusista ota selvää edes vanha Erkki.

Arvot ovat siis arvoja aina suhteessa johonkin muuhun. Itseisarvoja ei ainakaan ole olemassa. Mikä sitten tekee välinearvoista satuolentoja? Ymmärretään, että niitä on näkökulmasta riippuen joko olemassa tai ei ole olemassa. Kyse on siitä, millaisia käsitteitä henkilö haluaa käyttää kuvaamaan todellisuutta. Sanaa tuoli on välttämätöntä käyttää jokapäiväisessä elämässämme. Sen sijaan, jos keksin aivan uuden sanan, kuten erfönjöö, ja tarkoitan sillä kirjoituspöydälleni piirretystä kuviosta johdettua kirjoituspöydän sisälle ulottuvaista matemaattisesti laskettavaa muodostelmaa, ei uuden käsitteeni käytölle löydy yhteiskunnassa kysyntää. Se ei välttämättä johdu siitä, että ihmiset näkisivät käsitteeni käyttämisen huonona arvona vaan yleisemmin siitä, etteivät he tiedä koko erfönjööni olemassaolosta. Samoin emme voi tietää arvojen olemassaolosta, koska ne ovat eri ihmisille erilaisia, samoin kuin kieli.

Voitaisiin väittää, että arvot ovat puhtaimmillaan sitä, että pohdimme, mitä käsitteitä uskallamme käyttää muiden ihmisten keskuudessa. Itse en halua kuitenkaan käyttää käsitettä arvo, samoin kuin suurin osa ihmisistä ei varmasti halua käyttää erfönjöötäni. Keksin kuitenkin yhden eron erfönjöön ja arvon välille. Voin konkreettisesti osoittaa pöydästäni, missä erfönjöö on, mutta en voi tehdä samaa arvolle. Arvo on sanamagiaa. Toisin sanoen: arvon käsite perustuu kehäpäätelmään. "Tappaminen on pahaa ja väärin", sillä näen lauseen kirjoittamisen hyvänä arvona, näen sen kirjoittettavaksi näkemisen hyvänä arvona, ja niin edelleen. Lauseen (tai sen sanoman) on oltava arvo, sillä se voidaan perustella uudella arvolla, eli arvo on arvo: A=A. Kehäpäätelmät taas ovat argumentoinnin perusvirheitä.

Ei voida näiltä näkymin kuitenkaan todeta, ettei hyvää ja pahaa ole olemassa. Oma nihilismini koskee vain arvoja. Jos kulttuurievoluution ja biologisen evoluution välille voidaan luoda analogia, ja moraaliset ongelmat lasketaan kultuurievoluution piiriin, niin moraalia on olemassa, vaikka se muuttaisikin muotoaan ja olisi subjektiivista. Kun Charles Darwin esitti evoluutioteoriansa, hän ei tietänyt mitään geenien olemassaolosta. Vasta Mendel ilmaisi geenien olemassaolon. Silti Darwinin esittämä teoria lajien jatkuvasta kehittymisestä ei kaatunut hänen elinaikanaan. Samalla tavalla ihmisten näkemykset moraalista eivät osoittaudu olemattomiksi, vaikka arvoja ei olisi tai ne olisivat kulttuurievolutiivisesti niin sanottuja meemejä.