Olen eittämättä sitä mieltä, että Sunzin Sodankäynnin taitoa (Bingfa) ja Carl von Clausewitzin Sodasta ja sodankäynnistä (Vom Kriege) -kirjoja voidaan syyttä kutsua sotateorian Vanhaksi ja Uudeksi testamentiksi. Sunzi oli Kiinassa Zhou-dynastian aikana elänyt kenraali ja Clausewitz oli Preussin armeejan sotilas. Olivatpa heidän alkuperänsä mitkä tahansa, heitä molempia yhdistää syvä tietämys sodankäynnistä, ja he loivat kumpikin oman sodanfilosofiansa. Eroa on etenkin heidän kirjojensa koossa. Sodankäynnin taidosta on olemassa muutaman kymmenisen sivun pituisia taskukirjoja, ja Sodasta ja sodankäynnistä on yli tuhat sivuinen jättiläinen.
Mitä mieltä nämä kaksi teoreetikkoa olivat sodasta? Clausewitzin kenties tunnetuin ajatus maallikkojen keskuudessa on, että "sota on politiikan jatkamista toisin keinoin." Väkivaltaisin keinoin, jossa väkivallan käytöllä ei ole rajoja. Sota on hänen mukaansa inhimillistä ja rationaalista ihmismassojen vuorovaikutusta. Tästä näkökulmasta päättelisin, etteivät esim. muurahaiset käy kekojen välisiä sotia, kunnes joku myrmekologi todistaa niiden kykenevän politiikkaan. Sunzi ymmärtää sodan myös politiikalle alisteisena keinona. "Sota on valtion elinkysymys, kuoleman ja elämän tanner, tie sen olemassaoloon tai tuhoon", Sunzi kirjoitti. Tästä näkökulmasta taas sanoisin liittyen jälleen muurahaisiin, ettei niiden välillä ole sotia, jos ne eivät asustele valtioissakaan.
Mikä on sodankäynnin ihanne ja huippu? Mikä on sodan päämäärä? Tietysti politiikan tarkoitusperien täyttäminen. Clausewitz vertasi sodankäyntiä painiin ("sota on laajennettua kaksintaistelua"), jossa osapuolet pyrkivät pakottamaan vastapuolen noudattamaan omaa tahtoa. Sekä painin että sodan päämääränä on vihollisen saaminen puolustuskyvyttömäksi. Sodassa tämä saavutetaan ainoastaan aseellisilla yhteenotoilla, taisteluilla, joiden ensisijaisena päämääränä on vihollisten henkisten ja fyysisten sotavoimien tuhoaminen. Sunzin näkemys sodankäynnistä on innoittanut monia pasifisteja ja rauhanaktivisteja. Sodankäynnin huippu on "vihollisen kukistaminen taistelutta." Sunzin ja Clausewitzin ajattelu eroaa kenties juuri tässä eniten. Taisteluiden tarkoituksena taas ei ole tärkeintä tuhota vihollisen sotavoimat, kaupungit ja valtio vaan saada valloitetuksi maa-alueet mahdollisimman vahingoittumattomana.
Mihin sota perustuu? Sunzin mukaan sota perustuu harhaanjohtamisen taitoon. Viholliselle täytyy aina antaa virheellistä tietoa itsestään. Esimerkiksi, kun on lähellä vastustajan kohteita, on annettava vaikutelma, että on kaukana, ja päinvastoin. Clausewitz kyllä korostaa harhaanjohtamisen merkitystä, mutta vain hyökkäyssodassa. Puolustajan on hänestä parempi pitää joukkojensa sijainti hyökkääjältä salassa. Sunzi mainitsee viiden tyypin vakoojia, joita käytetään harhaanjohtamiseen ja vihollisen suunnitelmien selville saamiseksi. On olemassa paikallisia, sisäisiä, käännytettyjä, uhrattavia ja eläviä vakoojia. (Molempien teoreetikoiden mielestä puolustussodankäynti on aina hyökkäystä voimakkaampi tapa käydä sotaa.) Clausewitz perusti sodan kolmelle äärimmäisyyden laille eli vuorovaikutussuhteelle, jotka ovat
- ensimmäinen äärimmäisyys. Sota on väkivaltaista toimintaa ja väkivallan käytöllä ei ole rajoja. Toinen asettaa toiselle lakinsa. Syntyy vuorovaikutus, jonka johdonmukaisesti täytyy päättyä äärimmäisyyteen.
- toinen äärimmäisyys. Niin kauan kuin en ole murskannut vastustajaa, on minun pelättävä, että hän murskaa minut; siis tällöin en ole enää oma herrani; vaan vastustaja määrää minulle säännöt, niin kuin minä määrään hänelle.
- kolmas äärimmäisyys. Tahdon voiman ja käytettävissä olevien välineiden suuruuden määrittelylläsaisimme jonkinlaisen todennäköisyyden vihollisen vastarinnan voimakkuudesta, niin voimme sen mukaan määrittää omat ponnistuksemme niin suuriksi, että ne ovat ratkaisevat, tai siinä tapauksessa, että voimamme eivät riitä, niin suuriksi kuin mahdollista; mutta vastustaja toimii samoin.
Miten sota voitetaan? Clausewitz hakisi voittonsa avaimet äärimmäisyyden lakeja tarkastelemalla. Yksikään äärimmäisyyden laki ei sellaisenaan toteudu sellaisenaan, joten hän tutkisi, missä ja milloin vihollinen täyttää vähemmän lakien kriteerejä kuin hän itse. Lopulta hän kokoaisi kaikki voimansa ratkaisutaisteluun, joka todennäköisesti päättäisi koko sodan. Sunzin arvio puolestaan perustuisi viiteen tekijään, ja ne ovat
- oppi. Kuinka yhdenmukaisesti alamaiset ajattelevat johtajiensa kanssa? (Oppi=dao.)
- ilmasto. Millainen on sää, vuorokauden aika ja ilmasto?
- maasto. Millaisia ovat maastonmuodot?
- johto. Kuinka viisas, tinkimätön ja rehellinen johto on?
- ohjeistus. Kuinka hyvin organisaatio ja huoltaminen onnistuvat?
Näiden pohjalta vihollisen voi voittaa jo ennen taisteluun osallistumista. Sunzi näkee sodan erittäin deterministisenä, ja onkin olennaista hyökätä helposti päihitettäviä vastustajia vastaan. Clausewitz sen sijaan korosti onnen oikkujen merkitystä: sota on kuin korttipeli. Ratkaisutaistelun sijaan Sunzi korosti jymäyttämisen merkitystä (kuten varhaiset kiinalaiset sotastrategit yleensä).
On lisäksi vähintään kymmeniä yksinkertaisia kysymyksiä, joita voidaan esittää näiden henkilöiden näkemyksistä. Samaa muun muassa heillä ovat seuraavanlaiset seikat: oman järjen käytön merkitys sodassa on tärkeää, viholliselle tulee aina jättää pakoreitti avoimeksi ja linnoitettuihin alueisiin ei ole suotavaa hyökätä. Eriävyyttä taas esiintyi esimerkiksi vuoristoon sijoitettujen joukkojen käytössä. On valitettavaa, että Clausewitzin teos jäi keskeneräiseksi (eikä sitä ole käännetty kokonaan suomeksi), ja että Sunzin Sodankäynnin taidosta on mahdollisesti menehtynyt suuri osa aikojen saatossa.
Itse pidän varsinkin Sunzistä, ja minusta jokaisen tulisi joskus lukea hänen Sodankäynnin taitonsa. Se on lyhyt, ytimekäs ja ajatuksia herättävä kirja. Myös Clausewitzin kirja on lukemisen arvoinen, mutta sitä on pitkäveteistä ja raskasta alkaa lukemaan. Sunzin Bingfasta suosittelisin ennemmin siirtymään Miyamoto Musashin Maa, vesi, tuli, tuuli ja tyhjyys -teokseen Vom Kriegen sijaan. Nämä kaikki kolme kirjaa sopivat myös muille kuin sotateoriasta ja -historiasta kiinnostuneille. Niitä on muun muassa sovellettu busines-elämässä menestyksekkäästi. Minun on mahdotonta summata Clausewitzin ja Sunzin peruspiirteitä sun muun hienouksia lyhyesti ja ytimekkäästi tähän yhteen blogiin. Sodankäynnin taito puhuu minusta ainakin parhaiten omasta puolestaan. Suosittelen lämpimästi perehtymään näihin molempiin kirjoihin.
Lähteet:
Carl von Clausewitz: Sodankäynnistä, Art House 1998, ISBN 951-884-227-2
Clausewitz, Carl von: Ajatuksia sodasta ja johtamisesta (suom. O. V. Kaarnakari), KR-kirjat, Vantaa 1980 ISBN 951-9387-17-X
Sunzi: Sodankäynnin taito, suomentanut ja toimittanut Matti Nojonen, Gaudeamus 2005
Ps:
Hyvää aiheeseen liittyvää musiikkia: Sabaton - The Art Of War
